Hakukoneoptimointi

perjantai, maaliskuu 23, 2007

Kultasulka 2007 kilpailun voitto Google-kirjalle

Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton MTL:n vuotuisessa Kultasulka-kilpailussa on jälleen palkittu parhaiten markkinointia ja sen tuloksellisuutta edistäviä kirjoituksia tai muita julkisia esityksiä.

Kilpailun voittaja ja Kultasulka-palkinnon sai toimitusjohtaja Risto Poutiainen, Total Management, kirjastaan ”101 kysymystä ja vastausta Google-markkinoinnista”. Tuomariston mielestä kirja avaa ajankohtaisen ja uuden alueen helppolukuisella tavalla kiinnittäen erityistä huomiota käytettyjen markkinointipanosten tehoon ja tuloksellisuuteen. Kirja kattaa myös hyvin laajasti luvatun aihepiirin.

Hopeasulka-palkintoja jaettiin kolme.

Mediatoimisto Dagmarin luovat suunnittelijat saivat Hopeasulan blogistaan, jossa esitellään mainoscaseja kuvin ja sanoin. Tuomaristo arvostaa vaivannäköä, joka casejen etsimisessä on nähty. Lisäksi käyttöliittymä on selkeä ja toimiva ja blogi on aidosti avoin pientä suuremmille kohderyhmille.

Hopeasulan saavat myös mainostoimisto MBE:n tiimi Timo Taulo ja Pekka Hamberg markkinoinnin ja brandinrakennuksen prosessia ja tuloksellisuutta avaavasta humoristisesta DVD:stä ”Identiteettiprosessimiehet”. Tuomaristo palkitsee koko alan mystiikkaa raikkaalla tavalla avaavan työn, joka toimii laajemminkin kuin vain toimiston omana markkinointimateriaalina.

Kolmas hopeasulka jaettiin mediatoimisto Dagmarin tiimille Mari Riipinen, Teija Soininen ja Pirkka Aunola artikkelista ”Mihin media ja markkinointi ovat menossa?”, joka julkaistiin Dagmarin Mediastrategi-asiakaslehdessä. Tuomaristo näkee artikkelissa aidosti uuden ja olennaisen tiedon esiintuomista selkeälukuisessa ja hyvin jäsennellyssä muodossa.

Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi Iltalehden toimituspäällikkö Reijo Ruokanen ja muina jäseninä markkinoinnin toimittaja Pekka Virolainen ja MTL:n toimitusjohtaja Markus Leikola.

Lisätietoja

MTL, toimitusjohtaja Markus Leikola, p. 050 5630 211

www.mtl.fi

MTL on markkinointiviestinnän asiantuntijapalveluyritysten keskusjärjestö. Sen 93 jäsenyritystä koostuu mm. mainos-, media- ja viestintätoimistoista, joiden yhteenlaskettu myyntikate on 200 miljoonaa euroa ja henkilökunta 1700 henkeä.

Merkinnät: , ,